Soma Uplifting – kasvojen hieronnan synty

SOMA UPLIFTING -KASVOJEN HIERONNAN SYNTYHISTORIA

SKY-yo-ekokosmetologi Satu-Aamu Kangas kehitti Soma Uplifting -kasvojen hieronnan

Lapsuusiästäni alkaen olen saanut nähdä ja kokea monenlaisia hoito- ja hierontatekniikoita tutustuessani vanhempieni mukana ja myöhemmin yksin eri maiden kulttuureihin. 14-vuotiaana suoritin ayurvedisen pulssidiagnoosikurssin.

Erilaiset hierontamenetelmät alkoivat kiinnostaa minua entistä enemmän valmistuttuani vuonna 1999 kosmetologiksi. Ammattiosaamistani olen myös kehittänyt lukuisissa koulutuksissa Suomessa ja ulkomailla.

Tullessani äidiksi 35-vuotiaana aloin kiinnostua menetelmistä, joilla kasvojen ihoa voisi kiinteyttää ilman konehoitoja. Monia koneilla tehtäviä hoitoja ei voi tehdä muun muassa odotusaikana, vaikka ihon kunto sitä kaipaisikin. Kaksi vuotta myöhemmin, toisen lapsen saatuani ja lähetessäni neljänkymmenenvuoden ikää, alkoi oma kasvoja kiinteyttävä hierontamenetelmäni muotoutua. Yhdistin spontaanisti kaikkia aikaisemmin oppimiani hierontatekniikoita ja loin niistä jotain uutta. Testasin hierontaa aluksi omilla kasvoillani ja hyvät tulokset alkoivat näkyä.

 

Kehittämäni hoitomenetelmä sisältää vaikutteita muun muassa akupunktiosta, lymfaterapiasta ja ikiaikaisesta Ayurveda-terveystieteestä.

Jatkoin hierontamenetelmäni testaamista lähipiirissäni. Hyvien tulosten innoittamana aloin kokeilla sitä myös muiden hoitojen yhteydessä asiakkailleni. Ja kehuja ja kiitosta ropisi. Oli oikea aika siirtää ajatus käytäntöön. Hierontamenetelmäni sai nimen Soma Uplifting -kasvojen hieronta tammikuussa 2015. Se julkaistiin nettisivuillani Auram luonnollinen hyvinvointi, www.auram.fi.